Joo o. Kyllä on kuulkaa aamut vähentynyt siihen malliin et oksat pois. Pian saakin alkaa laskemaan toisenlaisten aamujen vähenemistä. Just stj oli joku 70... Aika menee aivan älyttömän nopeeta, eli jos sun palvelukseen on aikaa vielä ainakin 100 tai 200 tai 400 päivää, niin believe me, se aika vilisee silmissä. Kannattaa siis jaksaa mm. treenata (muttei silti ottaa liian suurta stressiä siitä.)
Oon käynyt läpi vaikka ja mitä tunteita. Oon koko ajan ollut kyllä innostunut, mutta silti välillä on itkettänytkin. Viimeksi eilen illalla vollotin, miten en tuu selviämään kuntotesteistä... :'D Se on kuitenkin vaan tosiasia, että kaikki nää tunteet on normaaleja ja se on okei käydä ne läpi ellei jopa kannattavaa.
Oon muiden palvelukseen astuvien naisten kanssa pohtinut vaikka ja mitä. Meitä kaikkia stressaa monet samat asiat, kuten kuukautisiin ja vessassa käyntiin liittyen. Ajattelinkin, että vois olla mielenkiintoista kirjoittaa joskus myöhemmin postaus ennakkoluuloista, peloista ja onko ne toteutuneet armeijassa. Sitä odotellessa :D
Kaikki kamat on jo suurinpiirtein pakattu valmiiks, eli kun sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tuun kotiin Ruissista, siirrän kamat vaan kassiin ja aamulla lähdenkin sitte Niinisaloon parin muun porilaisen kanssa. Nyt ei voi muutakun odottaa. Ja vähän jännittää.. Tai ei niin vähääkään vaan ehkä hiukan liikaa...
Niin ja jos joku haluaa seurata mua snäpissä tai instassa, joita päivitän useammin kuin blogia, niin molemmat löytyy nimellä tiskijukka.
-Kata-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti