En tiedä miten aloitan tän tekstin, miks kirjoitan tästä tai mitä ees haluan sanoa.
Joha alkoi pari päivää sitten. Mun motivaatio oli taivaissa, odotin marssiosuuden alkua ja sitä helvettiä, mikä edessä odotti. Mun matka kuitenkin pysähtyi alkuvaiheessa, kun toi pitkään vaivannut nilkka meni toimintakyvyttömäksi.
En oo intissä vielä kohdannut suuria pettymyksiä, tää oli ensimmäinen. En voi uskoa, et mä oon yks niistä, ketä joutu keskeyttämään paljon puhutun johtamisharjoituksen. Oon suoraan sanottuna aivan helvetin pettynyt itseeni. Oon myös vihainen itselleni. Miksei toi jalka voinut kestää loppuun asti? Toisaalta vaarana oli akillesjänteen katkeaminen, mikä ois vuorostaan lykännyt mun palvelusta ja todennäköisesti siitä ois myös seurannut leikkauksia. Eli järjellä ajateltuna tein oikean päätöksen jättäessäni leikin kesken mutten silti anna sitä itelleni anteeksi. Tuntuu siltä, ku en ansaitsis kokelaan nappuloita. Vaikka eihän joha sitä määritä. Joha testaa taistelijan henkistä ja fyysistä sietokykyä, ei se määritä sitä, miten hyvä johtaja sä oot, RUK on kuitenkin kokonaisuus oppitunneista ja käytännön harjoituksista, erityisesti taisteluharjoituksista, missä pääsee käytännössä kokeilemaan aselajillisia taitojaan sekä joukkueenjohtajan taitojaan. Ruk on kasvattanut mua ihmisenä ja johtajana aivan älyttömästi ja joha ois edelleen edesauttanut mun kasvamista, mutta ei se musta sen huonompaa tee, vaikka siltä tällä hetkellä tuntuukin. Ehkä tää kasvattaa mua omalla tavallaan.
Vihaan olla rampa, viimeinen ja hidas. En pysty marssimaan muodossa saatika juoksemaan. Rukoilen tän tulehduksen menevän ohi lomalla, jotta pystyn vetämään rukin loppuun täysin voimin ja tervein jaloin. Vuodenvaihteen jälkeen vuorossa on vielä meidän "loppusota", Ampuma- ja taisteluharjoitus Pahkajärvellä; kahdeksan päivän harjoitus. Lisäks edessä on kurssijuhla, jota en myöskään malta odottaa. Tärkeintä on nyt malttaa ottaa rauhassa ja linkuttaa keppien kanssa menemään, jotta voin vetää loppupalveluksen täysillä.
On hyväksyttävä se fakta, että aina ei voi onnistua. On elettävä sen kanssa, että joskus käy paskasti. Siitä kuitenkin pääsee yli eikä se todennäköisesti tee susta yhtään sen huonompaa ihmistä. Tärkeintä on se, että yrittää parhaansa ja antaa kaikkensa. Siinä vaiheessa, kun mun jalka petti alta ja itkin kivusta, tiesin yrittäneeni. Raja oli tullut vastaan ja kyseessä oli oma terveys. Vänrikkimme sanoin tänne ei olla tultu rikkomaan itseämme, järki kaikessa.
Jossen johasta keksi mitään muuta sanottavaa, niin pääsin kuitenkin auttamaan rasteilla ja näin johan osittain kouluttajien näkökulmasta, mikä oli sekin mielenkiintosta.
Huomenna päästään yheksän päivän lomille (unreal..?!) ja aion ottaa niin rennosti että oksat pois.
-Kata-
torstai 20. joulukuuta 2018
maanantai 17. joulukuuta 2018
YTH2 ja johan odottelua
Tässä ollaan melkein jo yli puolivälin tätä ginestä. Viime harjoitus (PH2) meni multa ihan penkin alle ton nilkan vuoksi. Sain diagnoosit lääkäriltä: mun lonkan limapussi on tulehtunut samoin kuin mun akillesjänne. Sen johdosta olin pari päivää vapautuksessa, mutta meidän harjoitus oli ihan kummallisesti järjestetty, nii pääsin onneks osittain osallistumaan siihen. Meiän porukka jaettiin puoliks: osa oli metsässä ja osa kassulla tekees erilaisia hommia, sit rooleja vaihdettiin päittäin. Pääsin osallistumaan kasarmilla olevien mukana harjoitukseen ja aiheena oli hyökkäys.
PH2 jälkeen oli ihan normaaleja kassupäiviä oppitunteineen ja päästiin taas opettelemaan lisää aselajin saloja, jotka olikin aika vaikeita. Viesti on aselajina aika haastava, koska opeteltavaa asiaa on aivan älytön määrä eikä virheille ole varaa (ei sillä että missään muualla olisi). Kuitenkin se on tosi palkitsevaa, kun pääsee "tositilanteessa" tekemään asian x, jonka huomaakin hallitsevansa. Ja kun alkaa ymmärtää sen kokonaisuuden, mikä tästä kaikesta opitusta muodostuu, niin ymmärtää myös sen miten suuri vastuu harteille kohdistuu. Aivan mielettömän kiehtovaa ja motivoivaa.
Nyt on YTH2 loppupuolella; huomenna palataan aamun puolella kassulle. Tässä harjoituksessa ollaan harjoiteltu ylläpitoa ja tehty yks pimeäsiirto, joka meni meidän osalta yllättävän hyvin. Mulla meinas tämäkin harjoitus mennä pieleen, kun kävin alkuviikosta jäätävän, pari päivää jatkuneen päänsäryn johdosta lääkärillä, joka totes mun poskiontelotulehduksen jatkuneen edelleen. Mun poskiontelot on ihan älyttömän turvonneet, mikä varmaan laukas sen päänsärynkin. Lisäks mulle nous kuume, mikä on itselleni tosi harvinaista. Sain kuitenkin kunnon antibiootit ja olo on nyt vähän helpottanut. Toi nilkka ei kuitenkaan ota parantuakseen, vaan se narisee edelleen ja on täynnä nestettä.
Tästä huolimatta pääsin hyppäämään harjoitukseen mukaan yhden lepopäivän jälkeen. Vaikka en oo päässyt osallistumaan puolustuksen harjoitteluun (juostaan asemiin ja harjoitellaan se koko touhu hälytyksen varalta), niin oon saanut viettää aikaa meidän viestikontissa, joka on ehdottomasti yks mun lempparijuttu intissä. Päädyin eilen viestipäivystämään seitsemän tuntia putkeen, enkä oo koskaan oppinut niin paljoa kuin noiden tuntien aikana. Meillä oli esimerkiks jokin aika sitten yksi oppitunti aiheesta x, eikä mulle jäänyt paljon mitään mieleen, koska se aihe oli aika haastava aihe. Mut eilen työskentelin tän asian x kanssa seitsemän tuntia ja nyt osaisin tehä niitä juttuja jo varmaan unissanikin. Täällä rukissa ei nimenomaan ihan hirveesti oo aselajikoulutusta verrattuna esim. aukkiin, joten tollaset on oivia tilaisuuksia päästä oppimaan aselajistaan uusia asioita.
Sunnuntaina meillä on kaks koetta, jonka jälkeen tiistaina alkaa joha. Kukaan ei tiedä koska se alkaa, mitä siellä tehdään, kuinka pitkä matka se on tai kauan se kestää, mutta toivon vaan selviäväni siitä hengissä näiden vaivojen kanssa. En silti keskeytä sitä, se on kuitenkin rukin yks isoimmista jutuista, mitä toisaalta odotan innolla ja toisaalta kammottaa se ajatuskin siitä.
Kirjoitus jatkuu harjoituksen jälkeen:
YTH2 on nyt takana päin ja hyvillä mielin palattiin kassulle viime viikon puolella. Yks harjoituksen suurimmista kohokohdista tais olla se, että eräs joukkueemme taistelija otti tiedustelijan kiinni aseenaan johdintanko ja parikaapeli. Sankari.
Eilen oli kaksi koetta (aselaji ja taktiikka), iltavapailla harjoiteltiin kurssijuhlan speksiä varten ja nyt odotellaan johan alkamista.
Palaan asiaan todennäköisesti lomilla, johon on tj3. Tuntuu ihan utopistiselta päästä kotiin kolmen viikon rutistuksen jälkeen. Sitä ennen on kuitenkin päästävä läpi varmasti yhestä elämäni suurimmasta haasteesta, johasta.
-Kata-
PH2 jälkeen oli ihan normaaleja kassupäiviä oppitunteineen ja päästiin taas opettelemaan lisää aselajin saloja, jotka olikin aika vaikeita. Viesti on aselajina aika haastava, koska opeteltavaa asiaa on aivan älytön määrä eikä virheille ole varaa (ei sillä että missään muualla olisi). Kuitenkin se on tosi palkitsevaa, kun pääsee "tositilanteessa" tekemään asian x, jonka huomaakin hallitsevansa. Ja kun alkaa ymmärtää sen kokonaisuuden, mikä tästä kaikesta opitusta muodostuu, niin ymmärtää myös sen miten suuri vastuu harteille kohdistuu. Aivan mielettömän kiehtovaa ja motivoivaa.
Nyt on YTH2 loppupuolella; huomenna palataan aamun puolella kassulle. Tässä harjoituksessa ollaan harjoiteltu ylläpitoa ja tehty yks pimeäsiirto, joka meni meidän osalta yllättävän hyvin. Mulla meinas tämäkin harjoitus mennä pieleen, kun kävin alkuviikosta jäätävän, pari päivää jatkuneen päänsäryn johdosta lääkärillä, joka totes mun poskiontelotulehduksen jatkuneen edelleen. Mun poskiontelot on ihan älyttömän turvonneet, mikä varmaan laukas sen päänsärynkin. Lisäks mulle nous kuume, mikä on itselleni tosi harvinaista. Sain kuitenkin kunnon antibiootit ja olo on nyt vähän helpottanut. Toi nilkka ei kuitenkaan ota parantuakseen, vaan se narisee edelleen ja on täynnä nestettä.
Tästä huolimatta pääsin hyppäämään harjoitukseen mukaan yhden lepopäivän jälkeen. Vaikka en oo päässyt osallistumaan puolustuksen harjoitteluun (juostaan asemiin ja harjoitellaan se koko touhu hälytyksen varalta), niin oon saanut viettää aikaa meidän viestikontissa, joka on ehdottomasti yks mun lempparijuttu intissä. Päädyin eilen viestipäivystämään seitsemän tuntia putkeen, enkä oo koskaan oppinut niin paljoa kuin noiden tuntien aikana. Meillä oli esimerkiks jokin aika sitten yksi oppitunti aiheesta x, eikä mulle jäänyt paljon mitään mieleen, koska se aihe oli aika haastava aihe. Mut eilen työskentelin tän asian x kanssa seitsemän tuntia ja nyt osaisin tehä niitä juttuja jo varmaan unissanikin. Täällä rukissa ei nimenomaan ihan hirveesti oo aselajikoulutusta verrattuna esim. aukkiin, joten tollaset on oivia tilaisuuksia päästä oppimaan aselajistaan uusia asioita.
Sunnuntaina meillä on kaks koetta, jonka jälkeen tiistaina alkaa joha. Kukaan ei tiedä koska se alkaa, mitä siellä tehdään, kuinka pitkä matka se on tai kauan se kestää, mutta toivon vaan selviäväni siitä hengissä näiden vaivojen kanssa. En silti keskeytä sitä, se on kuitenkin rukin yks isoimmista jutuista, mitä toisaalta odotan innolla ja toisaalta kammottaa se ajatuskin siitä.
Kirjoitus jatkuu harjoituksen jälkeen:
YTH2 on nyt takana päin ja hyvillä mielin palattiin kassulle viime viikon puolella. Yks harjoituksen suurimmista kohokohdista tais olla se, että eräs joukkueemme taistelija otti tiedustelijan kiinni aseenaan johdintanko ja parikaapeli. Sankari.
Eilen oli kaksi koetta (aselaji ja taktiikka), iltavapailla harjoiteltiin kurssijuhlan speksiä varten ja nyt odotellaan johan alkamista.
Palaan asiaan todennäköisesti lomilla, johon on tj3. Tuntuu ihan utopistiselta päästä kotiin kolmen viikon rutistuksen jälkeen. Sitä ennen on kuitenkin päästävä läpi varmasti yhestä elämäni suurimmasta haasteesta, johasta.
-Kata-
lauantai 1. joulukuuta 2018
Yhteistoimintaharjoitus 1 ja lonkkavaivoja
Viime viikko oli aika rento kassuviikko sisältäen oppitunteja, yhden 5km maastojuoksun, ammuntaa sekä nuotion ääressä istumista, mutta sitä edeltävänä oli taas harjoitus.
Kulunut harjoitus oli YTH1 eli yhteistoimintaharjoitus 2, missä harjoiteltiin aika paljon oman aselajin juttuja. Neljä päivää kului taas nopeasti ja oli mukavaa huomata, miten jotkin asiat ja toimenpiteet alkaa luonnistua jo melkein itsestään ilman, että niitä tarvitsee erikseen käskeä tai valvoa niistä suoriutumista. Tutuiksi lauseiksi muodostui mm. "itse itseäni evakuoiden" ja "why are you running?"
Joka harjoituksessa muodostuu aina uusia juttuja ja hauskoja muistoja eikä siellä pimeän ja kylmän keskellä oo lainkaan paha olla, kun on hauskoja tyyppejä ympärillä. Tässä harjoituksessa nukuttiin paljon vähemmän kuin PH1:llä ja vaihdettiin myös aluetta puolessa välissä. Tässä harjotuksessa meille jaettiin ekaa kertaa kasvomaalit ja on myönnettävä, että toi maali tuntu ihan kamalalta iholla tukkien kaikki ihohuokoset, josta aiheutuo kunnon hikoilua ja kutinaa. Se myös kuluu pois tosi nopeesti, niin sen lisääminen meinaa aina unohtua.
Viime viikonloppuna oli gines; lauantaina läheistenpäivä ja sunnuntaina käytiin Santahaminassa tutustumassa Kadettikouluun (voin vaan sanoa etten malta oottaa kevään yhteishakua..) Lauantaina mun sisko ajeli Haminaan käymään ja kierreltiin varuskuntaa sekä käytiin syömässä. Piristi tosi paljon nähä omia läheisiä ees vähän aikaa.
Ensi viikosta starttaa kolmen viikon rutistus, johon sisältyy kaksi ginestä, kaksi harjoitusta, kokeita, itsenäisyyspäivän paraati sekä pahamaineinen JOHA eli johtamisharjoitus. Niiden jälkeen alkaa ansaittu yhdeksän päivän joululoma.
Eilen kävin lääkärillä näyttämässä mun lonkkaa, joka on nyt muutaman viikon oireillut. Otettiin siitä röntgenkuva varmuuden vuoksi. Toivon ja rukoilen, et kyseessä on vaan limapussin tulehdus eikä mitään marssimurtumaa. Kamalinta ois joutua keskeyttämään, siihen en suostu. Sormet ristiin, tiistaina saan kuulla tulokset. Lisäks oon jostain syystä kolmatta kertaa kipeenä tän kuuden viikon aikana, mitä oon Haminassa ollut, sekä mun nilkka narisee. Vähän meinaa motivaatio rapista, kun jatkuvasti joutuu tekemään kaiken puolkuntosena, mut kohta ollaan jo rukin puolessa välissä ja sit on suunta kohti Niinisaloa ja 2. patterin hyvää sisäilmaa. Sitä odotellessa ei auta kun vetää tropit naamaan ja toivoa ettei tää pahene tästä yhtään tän enempää.
-Kata-
Kulunut harjoitus oli YTH1 eli yhteistoimintaharjoitus 2, missä harjoiteltiin aika paljon oman aselajin juttuja. Neljä päivää kului taas nopeasti ja oli mukavaa huomata, miten jotkin asiat ja toimenpiteet alkaa luonnistua jo melkein itsestään ilman, että niitä tarvitsee erikseen käskeä tai valvoa niistä suoriutumista. Tutuiksi lauseiksi muodostui mm. "itse itseäni evakuoiden" ja "why are you running?"
Joka harjoituksessa muodostuu aina uusia juttuja ja hauskoja muistoja eikä siellä pimeän ja kylmän keskellä oo lainkaan paha olla, kun on hauskoja tyyppejä ympärillä. Tässä harjoituksessa nukuttiin paljon vähemmän kuin PH1:llä ja vaihdettiin myös aluetta puolessa välissä. Tässä harjotuksessa meille jaettiin ekaa kertaa kasvomaalit ja on myönnettävä, että toi maali tuntu ihan kamalalta iholla tukkien kaikki ihohuokoset, josta aiheutuo kunnon hikoilua ja kutinaa. Se myös kuluu pois tosi nopeesti, niin sen lisääminen meinaa aina unohtua.
Viime viikonloppuna oli gines; lauantaina läheistenpäivä ja sunnuntaina käytiin Santahaminassa tutustumassa Kadettikouluun (voin vaan sanoa etten malta oottaa kevään yhteishakua..) Lauantaina mun sisko ajeli Haminaan käymään ja kierreltiin varuskuntaa sekä käytiin syömässä. Piristi tosi paljon nähä omia läheisiä ees vähän aikaa.
Ensi viikosta starttaa kolmen viikon rutistus, johon sisältyy kaksi ginestä, kaksi harjoitusta, kokeita, itsenäisyyspäivän paraati sekä pahamaineinen JOHA eli johtamisharjoitus. Niiden jälkeen alkaa ansaittu yhdeksän päivän joululoma.
Eilen kävin lääkärillä näyttämässä mun lonkkaa, joka on nyt muutaman viikon oireillut. Otettiin siitä röntgenkuva varmuuden vuoksi. Toivon ja rukoilen, et kyseessä on vaan limapussin tulehdus eikä mitään marssimurtumaa. Kamalinta ois joutua keskeyttämään, siihen en suostu. Sormet ristiin, tiistaina saan kuulla tulokset. Lisäks oon jostain syystä kolmatta kertaa kipeenä tän kuuden viikon aikana, mitä oon Haminassa ollut, sekä mun nilkka narisee. Vähän meinaa motivaatio rapista, kun jatkuvasti joutuu tekemään kaiken puolkuntosena, mut kohta ollaan jo rukin puolessa välissä ja sit on suunta kohti Niinisaloa ja 2. patterin hyvää sisäilmaa. Sitä odotellessa ei auta kun vetää tropit naamaan ja toivoa ettei tää pahene tästä yhtään tän enempää.
-Kata-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)