Mitä teen jatkossa?

Nyt on jostain syystä huomattavasti vaikeempaa keksiä aiheita, mistä kirjottaa, kun on ite johtajan asemassa.

Arki Niinisalossa pyörähti käyntiin jokunen viikko sit ja ekan viikon toimin 2.jaoksen jaosvalvojana. Eli 2.patterissa on alokaskaudella 3 jaosta sekä huoltojaos, mihin kuuluu kuskit, lämärit, jne. Viikko sujui hyvin ja niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, ni on kiva olla kotona.

Niinisalon K2020 aikana on tullut nyt koettua ainakin lounaspussit, joista on vaahdottu jo aika paljon, mutta on se itsekin todettava ettei sillä ruokamäärällä kasvava nuori jaksa painaa pitkiä päiviä varsinkaan, kun on koko päivä koulutuksia ulkona. Tän lounaspussikokeilun pitäis kyl vissiin loppua ja ens viikolla käsittääkseni päästään taas mukeen syömään lounasta.
Lisäks Niinisalossa on erilainen jaksottelu p-kausien sun muiden kanssa. Ei ole enää p-, e- ja j-kautta, vaan 1/19 erästä eteenpäin on neljä kuuden viikon jaksoa.
Vähän sekavaa, mutta ihan hyvin me kokelaatkin ollaan päästy rytmiin mukaan.

Toisen viikon toimin patterinvalvojana, eli mun hommana on valvoa koko patterin kuria ja järjestystä ja yhteisiä menoja, kun taas jaosvalvojat pitää huolta omasta jaoksestaan. Viime viikolla oli myös alokkaiden vala ja sain kunnian kantaa viiriä!

Viime viikolla alkoi koulutushaarajakso, eli nyt aletaan kouluttaa viestin saloja tuoreille tykkimiehille. Ootan innolla tulevaa, koska koulutusten pitäminen on ihan mun lempijuttu ja lisäks viestihommat kiinnostaa mua, niin on mielenkiintosta päästä tarkastelemaan niitä kouluttajan näkökulmasta ja näin ollen oppia taas uusia asioita.

Mä sain pari viikkoa sitten tietää, että musta tulee joukkotuotannon (eli puolen vuoden miesten) kokelas eli toisin sanoen pääsen kouluttamaan omaa sodanajan joukkoa. Olin aluks vähän harmissani, ku olin niin orientoitunut siihen, et haluun ehdottomasti aukin apukouluttajaks (eli kouluttamaan tulevia johtajia). Kuitenki keskustelin erään kantahenkilökuntalaisen kanssa, et kummasta (jotu vai auk) ois enemmän hyötyä mulle ajatellen, että tavoittelen uraa pv:ltä. Hän sanoi, et jotussa opin enemmän niitä omia hommia, kun aukin apukouluttajana mä lähinnä vaan kouluttaisin tulevia johtajia. Lopulta hän valitsikin mut siihen hommaan, ku meitä oli kaks koksua, joista toinen meni sit aukin apukouluttajaks. Lisäks kun aloin miettiä asiaa, niin onhan se totta, et jotussa mä todennäkösesti opin paljon enemmän, koska mul tulee olemaan oma joukko koulutettavana ja johdettavana ja pääsen tekemään niitä hommia, mitä tulevaisuudessakin, joten voisin kuvitella siinä olevan paljon enemmän haastetta, kuin aukissa. Lisäks näin ollen pääsen tekemään paljon enemmän yhteistoimintaa muiden aselajien edustajien kaa. En mitenkään vähättele kumpaakaan, mut omia tavoitteita ajatellen tää on todennäköisesti oikea valinta. 

Tän puolesta suoritin viime viikolla b-ajolupakurssin, sillä tarvin pv:n b-kortin mm. lähtiessäni suorittamaan maastontiedusteluja, yms. Ihan sairaan jännää, en malta oottaa et päästään kunnolla vauhtiin näiden juttujen kaa. Kurssilla tutustuttiin Defenderiin, käytiin läpi perusjuttuja kuten renkaanvaihtoa ja peräkärryn kaa peruuttamista, jne.

Ens viikolla lähetään ekaan harjotukseen! Palailen asiaan ens viikonloppuna taas täysin uusin kokemuksin. 

-Kata-

Johtajakausi alkaa

Niin se vaan kuulkaa on, että ruk on ohi. Vielä noin 90 päivää sitten tuntui ettei tää päivä koita koskaan, mutta tässä sitä ollaan Niinisaloon palanneena ja kokelaaksi nimitettynä. 
Ruk päättyi päättäjäistilaisuuteen, jonka jälkeen suunnattiin joukkueen voimin Himokselle juhlistamaan uutta arvomerkkiä rinnassa. Pidennetty viikonloppu Himoksella huikean porukan kanssa oli loistava päätös näille 14 viikolle, joiden aikana tuli koettua ja tehtyä älyttömän paljon. 

Joukkueen varajohtajana päätöstilaisuuden ohimarssissa.

Sunnuntaina oli aika palata Niinisaloon yli sadan päivän jälkeen. En osaa sanoin kuvailla, miten hyvältä tuntui palata kotiin. Vastaanottokin oli sen mukainen; vanhat tupakaverit juoksivat riemusta kiljuen vastaan. Tällä viikolla meillä kokelailla ei vielä ollut oikeen mitään hommaa, joten jaoksemme kouluttaja kehotti meitä lähtemään loppuviikoksi lomille. No otettiin neuvosta vaari ja lähdettiin keskiviikkona lomille. Ensi viikolla kuittenkin polkaistaan käyntiin myös kokelaiden hommat yksikössä. Yhden koulutuksen ehdin jo pitää alokkaille ja tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin. 

K253 Perintö

Ehkä voisin palata vähän Haminaan ja muistella muutamia hetkiä sieltä. Vaikka viimeiset 14 viikkoa olivat yhtä selviämistä viikosta toiseen niin fyysiseltä kuin henkiseltäkin kantilta, olen perinpohjin kiitollinen kaikesta kokemastani. Tunnen todellakin kasvaneeni varusmiehenä, mutta erityisesti ihmisenä. Joka viikko tuli kokeiltua omia rajoja ja kerta toisensa jälkeen yllätin itseni. Kaikista sairastumisista huolimatta pärjäsin loppuun asti. Tiedostin jo rukin alussa kehittäväni pienen asennevamman Haminaa kohtaan, minkä kanssa paininkin melko lailla koko kurssin ajan. En tiedä, mistä se johtui, mutta tiedän sen vaikuttaneen palvelusmotivaatiooni negatiivisesti. Ehkä kaikki ne yhtäkkiset vastoinkäymiset laukaisi mussa jonkun reaktion, mikä sai mut ajattelemaan Haminaa ikävänä paikkana. Reaktion, jonka yritin peittää olemalla vahva ja kylmä, mutta joka aiheutti niin suuren stressin, et mun kehokin reagoi siihen mm. jättämällä kuukautiset välistä koko rukin ajaksi :) Ruk sai mut kyseenalaistamaan itseäni monta kertaa, mutta mielestäni se vain vahvisti minua. Kävin mielessäni läpi erilaisia kamppailuja ja selvitin ne kaikki, joten se kertonee jotain itsestäni. Kyllä musta on tähän. P-kausi ja auk oli mulle aika helppoa aikaa, en kertaakaan oikeasti epäillyt omia kykyjäni tai jaksamistani. Ruk kuitenkin vihdoin asetti mulle oikeita haasteita. Pääsin ottamaan mittaa itsestäni ja näkemään mistä mut on tehty. Tässä onkin aiheeseen sopien pieni ote mun päiväkirjasta:

Päivystin vuoden loppuun asti hehheh

Kurssijuhlan speksissä näyttelin luonnollisesti mutsia

15.1.2019 
"En aio hienostella nyt yhtään. Mä en oo intissä oikeastaan kokenut mitään niin ylitsepääsemätöntä, että oisin epäillyt omia kykyjäni tai jaksamistani, kunnes alkoi ruk. Ekasta päivästä lähtien koin haasteita ja monta kertaa mietin, et onko musta ees tähän. En ajatellut etteikö intti ois oikee paikka mulle mutten välillä vaan meinannut löytää uskoa taikka motivaatiota asioihin. Rukin alusta asti koin vastoinkäymisiä, mitkä vaikeutti selviämistä edelleen. Ei sillä etteikö mulla ois jo valmiiks ollut kova kulttuurishokki muuttaa Haminaan, niin mä myös sairastuin krooniseen poskiontelotulehdukseen, lonkan limapussin tulehdukseen ja sitten vielä akillesjänteen tulehdukseen, mikä on hidastanut mun menoa nyt kaks kuukautta. Välillä oon nilkuttanut keppien kanssa, välillä en oo kävellyt miltei ollenkaan ja itseni tuntien en oo malttanut olla paikoillani (eikä täällä levolle aikaa ole muutenkaan). Oon ravannut huippulääkäreillä hakemassa helpotusta tähän ja isä on maksanut itsensä kipeeks tän jalan kuvaamisesta. Silti päivä kerrallaan oon mennyt eteenpäin, välillä vähän laput silmillä ja tulpat korvissa. Kuitenkin nyt ollaan jo rukin loppupuolella ja voin toivottavasti kohta todeta, että mä tein sen.

(klo 1 yöllä pari päivää valvoneena)

Tää on ollut oikea paikka mulle. Täällä mä oon joutunut kohtaamaan mun rajat ja haasteet ja oon jopa ylittänyt ne. Oon hemmetin ylpee itestäni. Muistan, kun ruk-tj oli vielä joku 75 päivää ja mua hajotti niin älyttömästi. Mulla on ikävä mun vanhaa tupaa, lyhyttä kotimatkaa, tuttuja paikkoja ja rutiineja, joissa oli jotain järkeä. Tähän pätee kuitenkin eräs kliseinen lause, minkä opin jo vaihto-oppilasvuotenani; "joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle". Arvostan nyt paljon enemmän ihan pieniäkin asioita: Niinisalon mukea, kakkospatterin asuintiloja, pyykinvaihtoa, sotkun laajaa valikoimaa, Niinisalon varuskunnan sijaintia, keskusradion äänenlaatua, viestikonttia... Lista vois jatkua ja jatkua. Samalla tuun kuitenkin ikävöimään meiän pientä 15 hengen jaosta, mun tupaa ja muita evk:n asukkeja, jaoksen präniköitä pj-telttoja sekä Sillanpään marssilaulun hoilaamista 100 ihmisen voimin. Hyvillä mielin hyvästelen Hamina itäisen, muken, maneesin, luokka Vimpelin, viestikontin, joka on väärä tykistölle, polkupyörät, järkyttävän särisevän keskusradion, Rak 26:n ja muutaman muun asian. 

Oon kasvanut ihmisenä, oppinut arvostamaan ja näkemään asioita eri tavalla. Jos en aiemminkaan niin nyt en ainakaan jaksa nähdä vaivaa pienistä asioista. Mulle on nyt paljon selkeempää mitä haluan tehdä intin jälkeen."

Mun taistelijapari

Tähän loppuun osaan vain sanoa, että "ruk kouluttaa, ruk kasvattaa" on ehkä osuvin lause näille 14 viikolle. En ainoastaan oppinut johtajuuden ja aselajini saloja, mutta ennen kaikkea opin itsestäni enemmän kuin koskaan ennen. Tästä on hyvä aloittaa johtajaksi kasvaminen. 

-Kata - upseerikokelas Huru -