Nyt kun kutsu valintatilaisuuteen on tullut, olen miettinyt paljon asioita, ollut innostunut ja välillä kauhuissani. Olen miettinyt opiskelupaikkaa. Hain Tampereelle ja Turkuun opiskelemaan ja toivottavasti pääsen ensimmäisellä sisään, jotta armeijaan lähtiessäni olisi edes joku koulupaikka valmiina. Paras skenaario olisi se, jos pääsisin 2/18 erään ja kouluun. Voisin siirtää opintojen aloitusta vuodella. Jos saisinkin koulupaikan nyt, mutta palvelukseen astuisin vasta 1/19 tai 2/19, en tiedä mitä tekisin koulun suhteen. Tai jos en saisikaan koulupaikkaa ja lähtisin armeijaan... Olen ajatellut kaikkea maan ja taivaan väliltä. Myös sitä, että jos saan koulupaikan ja otan sen vastaan, mutta armeijan käytyäni olisinkin kiinnostunut jostakin muusta koulusta. Tällöin olisin menettänyt ensikertalaisuuteni, joka osaltaan vaikeuttaa kouluun pääsyä. Ja entä jos saan opiskelupaikan ja minun olisi armeijan aikana muutettava toiseen kaupunkiin?! Eipä näitä silti kannata stressata, sillä eiköhän asioilla ole yleensä tapana järjestyä.
Olen myös miettinyt armeijassa pärjäämistä. Olen hieman jalkavaivainen murrettua lonkkani vuosia sitten ratsastusonnettomuudessa. Myös polveni ovat hieman ongelmalliset, tosin en tiedä miksi. Kärsin aurallisesta migreenistä ja hartiaseutuni on jo pienen ikuisuuden ollut jumissa, niin jumissa etten edes muista miltä tuntuu olla vetreä ja rento. Olen myös aivan hirveä jännittämään, sillä reagoin jännittäviin tilanteisiin vatsallani. Tämä kostautuu usein syömättömyytenä ja pahoinvointina. Pelkäänkin näiden seikkojen vaikeuttavan palvelustani liikaa. Olen jo nyt varautunut siihen jatkuvaan sairasteluun ja loukkaantumisiin, joista olen aikalailla jokaisesta varusnaisen blogista lukenut. Kuitenkin toivon, että omat vaivani eivät ainakaan pahentuisi sietämättömiksi palveluksen aikana tai johtaisi keskeyttämiseen.
Minua on mietityttänyt myös ihmiset. Ne, joiden kanssa tulen armeijan käymään. Useimmiten olen lukenut ja kuullut positiivisia asioita mm. tupakavereista, mutta olen myös törmännyt ihmisiin, joiden armeija on mennyt piloille esim. huonon ilmapiirin tai syrjinnän vuoksi. Toivon ja rukoilen, että tulevien tupieni ihmiset ovat mukavia ja rentoja. Olisi ikävää, jos esimerkiksi jonkun liiallinen kilpailuhenkisyys pilaisi ilmapiirin. Ymmärrän, että esimerkiksi johtajakoulutuksen paikat ovat haluttuja, mutta niihin pyrkimisen ei kuuluisi silti käydä henkilökohtaiseksi.
Olen myös ajatellut ihmisiä täällä siviilissä. En ole kertonut aikeistani kovin monelle. Kuitenkin ne, jotka tietävät, ovat aikalailla kaikki tukeneet minua koko tämän hakuprosessin ajan. Olen silti kuullut myös, kuinka tulen heti maitojunalla kotiin. Jos tulisinkin, ainakin tietäisin yrittäneeni. Enemmän se harmittaisi, jos nyt päättäisin jättää menemättä. Tai jos en olisi lainkaan hakenut.
Stressaan siis asioita, joihin en voi juurikaan vaikuttaa. On kuitenkin helpottavaa purkaa ajatukset paperille tai tänne. Pahoittelen tekstin mahdollista takkuilua. Sen kyllä huomaa etten ole pitkään aikaan kirjoittanut... Seuraava kuva havainnollistaa fiilistäni parin viime päivän ajalta.
-Kata-
